Mahlulta maailman ääriin 2

Orvokki Ahonen | 15.2.2012 2.00

Vuoden 1969 lopulla aloitin työni Lääninsairaalan synnytysosastolla Rovaniemellä. Rakastin työtäni ja pääsin nopeasti mukaan helluntaiseurakunnan toimintaan, mutta Jumalan kutsu sydämessäni voimistui entisestään. Sisälläni oli kuin tuli, joka ei antanut rauhaa. Yritin tehdä kauppaa Jumalan kanssa. Lupasin rukoilla enemmän, antaa enemmän varojani lähetystyöhön ja olla innokkaammin mukana ympäristökokouksissa, mutta sekään ei tuntunut riittävän Jumalalle!

Lopulta sanoin:" Herra, tässä on minun elämäni ja tulevaisuuteni. Luovutan ne Sinulle."

Sitten alkoi tapahtua! Tammikuussa 1972 kaksi Lapin evankelistaa oli palaamassa helluntaiherätyksen Talvipäiviltä Kuopiosta. He kertoivat, että Etiopiassa, Kaffan läänissä tarvitaan lomittajaa Suomalaisen Lähetyksen klinikoille. Siellä olevat sairaanhoitajat ovat uupuneet monen vuoden raskaan työkauden jälkeen ja toinen heistä oli palaamassa lomalle Suomeen. Lomittajia oli kyllä pyydetty Suomesta, mutta lähtijöitä ei ollut ilmaantunut. Silloin sydämessäni liikahti! Tiesin, että tämä on minun paikkani ja jos en nyt lähtisi, en lähtisi koskaan. Valtava riemu täytti sydämeni ja vaikka en tiennyt Etiopian oloista mitään, enkä tuntenut siellä olevia lähettejä, en osannut pelätä. Tunsin olevani rakastavan ja voimallisen Jumalan käsissä, ja niissä käsissä olisin turvassa, minne ikinä Hän minua johtaakin.

Otin yhteyttä lähetysjärjestömme johtajaan ja hän kertoi, ettei Etiopiaan toistaiseksi lähetetä uusia lähettejä. Olinko ymmärtänyt väärin? Oliko kutsuni sittenkään ollut Jumalan puhetta vai vain omaa ajatustani? Vihollinen oli myös paikalla rohkaisemassa:" Eihän sinusta olisikaan lähetystyöhön ja Suomessa sinulla on kaikki hyvin." Mutta ilo ja rauha ei kadonnut sydämestäni. Minusta tuntui kuin uskoni olisi vain vahvistunut ja otin uudelleen yhteyttä lähetystoimistoon. Lopulta kokenut lähetysjohtaja sanoi:" Jos Jumala on sinulle selvästi puhunut ja viisumi-asiat järjestyvät, saat lähteä seurakuntasi siunauksella ja omilla varoillasi." Vaskiovet ja rautasalvat aukenivat sittenkin, niin kuin Jumala oli vuosia sitten luvannut. Sain sairaalasta virka-vapaata ja viisumi tuli nopeasti. Menolippu taskussani matkustin Etiopiaan huhtikuussa 1972.

Sheben kylää, taustalla lähetysasema

Shebeen oli rakennettu klinikka ja sen yhteyteen rukoushuone. Evankeliumia oli julistettu siellä jo vuodesta 1963 ja paikkakunnalla oli pieni uskovien joukko. Olin pääasiallisesti sairaanhoito- työssä, mutta osallistuin myös pyhäkoulutyöhön ja naisten opettamiseen. Yleensä klinikan aamut alkoivat aamuhartaudella. Uskovat tulkit olivat erittäin tärkeitä työtovereitamme, koska Sheben alueella puhuttiin amharan lisäksi useita heimokieliä. Sairaita oli paljon ja kaikki halusivat sisälle yhtä aikaa. Likaiset vaatteet, rasvakampaukset ja tulehtuneet haavat haisivat ja trooppisten sairauksien kirjo oli melkoinen. Ulkomaalaisten "hakim" sairaanhoitajien "taikakalu" oli stetoskooppi, ja sillä piti katsoa, montako matoa mahassa on!! Pistoksena annettu lääke," morfe" oli suuressa suosiossa ja potilas ei kuunnellut mitään hoito-ohjeita ennen kuin hakim suostui antamaan pistoksen,(esim vitamiinia) Muslimien paaston aikana sylkeä oli joka paikassa, seinillä ja lattioilla, vaikka odotushuoneessa oli astioitakin. Työpäivän jälkeen, kun lakaisin myrkytettyjä kärpäsiä sadoittain roskakoriin, mieleeni tuli lause Jesajan kirjasta:" Voi siipien surinan maata, tuolla puolen Etiopian jokien.." (tulkinta ei liene oikein teologisesti)

Majat maaseudulla rapattiin savella ja katettiin heinälläLasten kärsimykset noitatohtoreiden käsittelyssä olivat kauheaa katseltavaa. Verisuonet poltettiin kuumalla rautanaulalla ohimoilta ja vatsalta ja "sihahdus" oli merkki sairauden aiheuttajan, pahan silmän, lähdöstä. Toinen uskomus oli, että vauvan ikenissä on matoja( hampaiden alkuja) Ne kaivettiin pois likaisella raudalla. Seurauksena oli, ettei lapsi voinut imeä, ikenet tulehtuivat ja jonkun päivän kuluttua meluisa hautajaissaattue kantoi lapsen hautaan. Tuollaisina päivinä itkin, tunsin suurta syyllisyyttä ja riittämättömyyttä kysellen;" Tätäkö on se rauha ja onni, jota joidenkin mielestä lähetyssaarnaajat menevät häiritsemään?" Klinikalla yritettiin neuvoa äitejä lasten hoidossa, mutta vanhat uskomukset ja pelko pitivät ihmisiä lujassa otteessaan. Etiopiassa opin arvostamaan evankeliumin muuttavaa voimaa ja Raamatun käytännöllisiä ohjeita.

Orvokki Ahonen

 

Aiheet: Lähetystyö