Mies muuttui heinäkasassa

Paavo Pitkänen julkaisi elämänkertansa

Pitkän linjan yrittäjä, saarijärveläinen Paavo Pitkänen, on julkaissut omakustanteen elämäkertansa: 50 vuotta hätävilkut päällä. Kirjassa on monia hauskoja sattumuksia hänen elämänsä varrelta ja monia ihmeellisiä tapauksia Jumalan ihmeistä ja johdatuksesta arjen keskellä. Uskoontulonsa vaiheista Paavo kertoo kirjassa seuraavasti:

"Koska en vielä ollut tullut uskoon, niin Jumala näytti olemassaolonsa monella tavalla, ja alkoi rakkaudellaan kutsua meitä yhteyteensä useamman kuukauden ajan. Olin kova luterilainen ja ajattelin, kuten yleensä ihmiset ajattelevat, että Jumala ei muuta ihmistä, eikä tilanteita. On kuitenkin hyvä tapa käydä kirkossa joskus ja harrastaa hengellisiä asioita. - - -

Minä kun en ymmärtänyt Jumalan muuttavaa voimaa, sanoin monesti joillekin uskovaisille, että vaikka joku rukoilee minun puolesta, olen minä kuitenkin sama Paavo, kiroilen kuin ennenkin ja saunakaljapullosta minä en ainakaan luovu, vaikka uskoon tulisin. " (s. 57-58)

"Olimme vielä samana syksynä [1974] Tikkakoskella, eräällä koululla hengellisessä kokouksessa. Loppurukousten aikana vieressä seisoi pitkä tumma mies ja kiitti ääneen hiljaa Jeesusta. - - - Mies kehotti minua menemään sinne eteen, että puhujat rukoilisivat minun puolesta. Katsoin ovelle päin ja näin heti tuttuja, joten en kehdannut edes antaa hänen rukoilla minun puolestani. Olin pahasti väärässä kun luulin, että jos joku rukoilee minun puolesta, niin minusta tulee sen seurakunnan jäsen, johon rukoilija kuuluu. Kyllä se on suurimpia valheita, joita sielunvihollinen tuo ihmisten mieliin, että ei vain ihminen tulisi uskoon.

Kun samana iltana menin katsomaan sonnia navettaan, polvistuin heinäkasaan ja rukoilin, että muuta Jumala minun elämäni, minä en pysty itse muuttamaan. Olin aika äkkipikainen ja kiroilin aina kun suutuin jostain, enkä lukenut milloinkaan Raamattua. - - -

Aamulla, kun menimme navettaan Liisan kanssa, tuli heti kirosana, kun jauhokauha oli hukassa ja metsään oli kiire. Minulta tuli itku, kun huomasin, että minulle ei ollutkaan tullut muutosta. Sanoin Liisalle, että tuossa heinäkasassa minä lupasin eilen Jumalalle, että Hän saa muuttaa minun elämäni, sillä itse en pysty muuttamaan.

Tämä tunnustus oli niin tärkeä, että kun iltapäivällä oli putkia laittamassa yksi sukulaismies, ja avain lipsahti, hän kirosi. Se oli kuin puukonisku minuun ja kaveri sanoi, että anteeksi. Ei hän tiennyt mitään minun lupauksistani Jumalalle. Minä olin uudestisyntynyt silloin.

Kiroilu jäi nyt ja se kiitosmieli tuli minulle, joka oli sillä Tikkakosken miehellä. Samoin se kaljapullo jäi. Olin nimittäin tuonut limsaa siltä varalta, että saan sitä juoda, kun tulen saunasta - luulin, että olen entiselläni ja joudun pinnistelemään, kun ei saa juoda kaljaa. Kun tulin saunasta, en edes muistanut kaljaa enkä limsaa, ei edes janottanut kuukauteen. Oli muuta mielessä ja Jumala halusi näyttää, että hän on elävä ja voimallinen muuttamaan ihmisen, kun olin väittänyt aikaisemmin, että olen sama Paavo, vaikka joku rukoilee minun puolesta." (s. 62-63)

"Ajoin siihen aikaan tukkeja metsästä ja ajatukset olivat koko ajan hengellisissä asioissa. Kun menin metsään, laskeuduin polvilleni kasan viereen ja rukoilin usein ystävien ja sukulaisten puolesta ja samalla johdatusta omille askeleilleni ja ajatuksilleni. Kun söin eväitä, itkin usein sitä, miksi ihmiset eivät ymmärrä omaa parastaan. Moni vastustaa ja puhuu pahaa uskovista ja jopa Jumalasta, eikä Jumala merkitse mitään monenkaan ihmisen elämässä. Suomessa monet lähtevät heti pois yleisestä paikasta, jos joku puhuu Jumalasta, he katsovat, että on vähän lapsellinen tai ylihengellinen, jos uskoo julkisesti ja ihan tosissaan Jeesukseen.
Minä sanon nyt sinulle, että olet itse tosi lapsellinen, jos toisten tähden menet kadotukseen ja häpeät näitä asioita. Meidän on kerran mentävä itse kukin Jumalan eteen ja tunnustettava Jeesus, haluamme tai emme. Ei ole kovin mukavaa, jos Jeesus joutuu sanansa mukaan häpeämään meitä", Paavo lataa s. 64-65.

Kirjaansa liittyen Paavo kirjoittaa: "Olen ajatellut, että kun olen nyt kohta 70 vuoden vanha, enkä tiedä, kauanko on elon päiviä jäljellä, kohta Hän jolla on valta, laittaa elämämme alle viivan ja siinä lukee: elämän saldo. on tärkeätä meille itse kullekin, että meillä on tilillä vastaanotettu Jumalan antama lahja ja usko ja luottamus Hänen sovitustyöhönsä. Ei auta haudalla ihmisten hyvät puheet ja toivotukset, ei kauniit kukat eikä ihmisten meistä antamat lausunnot ja kehumiset. Se vain merkitsee, mitä Jumala meistä ajattelee."