kulkeeko jeesus minun ohitseni?

Luukkaan evankeliumi 8:40-56

Jairos, synagoogan esimies

Kun Jeesus tuli takaisin, häntä vastassa oli suuri joukko ihmisiä, sillä kaikki olivat odottaneet häntä. (Luuk. 8:40). Suuri joukko ihmisiä odotti Jeesusta. Väkijoukon keskellä oli eräs mies, josta tämä Raamatun katkelma kertoo. Hänen nimensä oli Jairos, ja hän oli kapernaumilainen synagogan esimies. Raamattu kertoo, että hänellä oli vaimo ja yksi lapsi. Tämä hänen 12-vuotias tyttärensä oli sairas, vakavasti sairas.

Nyt Jairos tuossa ihmispaljoudessa lähestyi Jeesusta, koska tyttärelle piti löytää apua. Jairos oli synagogan esimies, hän teki töitä pappien kanssa. Muistatte Uuden Testamentin kertomuksista, että juuri näiden pappien kanssa Jeesuksella oli erimielisyyksiä useammin kuin yhden kerran. Voin kuvitella, että Jairoskin siellä useaan kertaan jutteli Kapernaumin tapahtumista ja myös Jeesuksesta, kun hän siellä synagogassa kahvitaukoa vietti. Kyllä siellä varmaan oli monta kertaa päivitelty Jeesuksen toimintaa. Ajatelkaa, että se Jeesus jopa parantaa sapattina. Ja kaikkea muutakin sopimatonta hän on täällä tehnyt.

Tällaisessa ilmapiirissä Jairos oli ollut ja nyt hänen tyttärensä oli sairas. Ei ollut helppoa lähteä pyytämään Jeesukselta apua suuren väkijoukon keskelle ja julkisesti kääntyä Jeesuksen puoleen: auttaisitko minua ja ennen kaikkea tytärtäni? Jairos oli kuullut Jeesuksesta ja tiesi, mitä Jeesus voi tehdä. Tuskin kuitenkaan heti lähdettiin etsimään apua Jeesukselta. Odotettiin, että tarve on todellinen tarve. Kaikki muut keinot yritettiin ensin. Mutta nyt tytär oli todella kipeä. Raamattu kertoo, että tytär oli kuolemaisillaan.

Silloin Jairoksella ylittyi kynnys pyytää Jeesukselta apua. Väkijoukossa hän raivaa tiensä Jeesuksen luokse. Ei ne ihmiset tainneet silloin olla sen pyhempiä kuin tänäkään päivänä. Jairos ehkä vähän kyynärpäilläänkin teki tietä itselleen, ja niin hän pääsi Jeesuksen luokse. Niin suuressa hädässä Jairos oli tyttärensä sairauden tähden. Raamattu kertoo, että hän heittäytyi Jeesuksen jalkojen juureen. Jairoksella oli todellinen hätä tyttärensä puolesta, olihan tytär kuolemaisillaan. Niin Jairos pyytää Jeesukselta: lähde minun kotiini, sillä 12-vuotias tyttäreni on kuolemansairas. Tule meidän kotiimme ja auta tytärtämme. Ainoa lapseni saattaa kuolla millä hetkellä tahansa.

Viimeinen toivo

Tule Jeesus ja auta minua, auta minun tytärtäni, ja auta minun perhettäni. Niin Jeesus ja Jairos sekä suuri väkijoukko lähtevät liikkeelle kohti Jairoksen kotia. Se oli Jairoksen viimeinen toivo. Nyt on jo vähän kiire. Ei enää riitä, että Jeesus auttaa ensi viikolla. Jairoksen sydämessä oli ajatus, että Jeesuksen pitää auttaa nyt. Nyt minä tarvitsen sinun ilmestymistäsi, Herra. Nyt minä tarvitsen sinun apuasi.

Matkalla

Raamattu ei kerro, kuinka kaukana se koti oli, mutta matkanteko lienee ollut vähän hidasta. Edelleenkin valtavan suuri väkijoukko oli Jeesuksen ympärillä. Kun suuressa väkimäärässä yrittää kulkea eteenpäin, niin hidasta se on. Jairoksella oli asiaa Jeesukselle, ja hän oli saattelemassa Jeesesta kotiinsa, mutta siinä suuressa väkijoukossa kaikilla muillakin tuntui aina olevan asiaa Jeesukselle. Aina uudestaan ja uudestaan joku tuli Jeesuksen luokse ja pyysi häneltä jotakin.

Matkanteko oli Jairoksen mielestä aivan liian hidasta. Kun ajattelen tuota tilannetta, niin voin kuvitella ja aivan kuin nähdä Jairoksen hermoilevan: Jeesus, mennään nyt nopeasti, pidetään kiirettä! Eihän meistä kukaan kahville poikkeaisi tuollaisessa tilanteessa. Jairos olisi hyvin mielellään jo vähän viitan helmasta repinyt Jeesusta, tule nyt nopeasti! Kun minä lähdin kotoani, niin tytär oli jo kuolemaisillaan; oikeastaan meidän pitäisi juosta. Mutta ei se siinä suuressa väkijoukossa niin helppoa ollut. Ehkäpä Jairokselle tuli mieleen ajatus myös siitä, tuleeko apu liian myöhään. Meneekö meillä tässä matkalla niin kauan, että tytär ehtii kuolemaan.

Sairas nainen

Raamattu kertoo mukana kulkevasta väkijoukosta jotakin: Siellä oli myös nainen, jota 12 vuotta oli vaivannut verenvuoto. Hän oli kuluttanut kaikki varansa lääkäreihin, mutta kukaan ei ollut kyennyt parantamaan häntä. (Luuk. 8:43). Tämä nainen oli etsinyt sairauteensa apua. Hän oli käynyt lääkärin luona, käynyt toisen lääkärin luona ja mitä kaikkea olikaan tehnyt. Hänen varansa ja koko omaisuutensa oli mennyt siihen, että hän oli etsinyt apua sairauteensa. Kuitenkaan hän ei ollut minkäänlaista apua löytänyt vaivaansa.

Väkijoukon keskellä oli tämä 12 vuotta verenvuotoa sairastanut nainen. Naisella oli uskoa, näin Raamattu hänestä mainitsee. Hän oli kuullut ja ehkä myös nähnyt, mitä Jeesus oli tehnyt. Kuuleminen ja näkeminen oli synnyttänyt hänessä uskon. Nainen uskoi, että jos vain saan koskettaa Jeesusta, tai edes hänen viittaansa, niin minä paranen. Hän tiesi, mitä Jeesus voi tehdä. Niin Jairoskin tiesi. Tässä vahvassa uskossa tämä nainen sieltä väkijoukon keskeltä lähestyy Jeesusta. Niin hän aikansa työtä tehtyään pääsee aivan Jeesuksen lähelle ja saa koskettaa Jeesuksen viittaa. Jeesus ei edes huomannut, kuka häntä kosketti. Raamattu sanoo: Hän tuli Jeesuksen taakse ja kosketti hänen viittansa tupsua, ja verenvuoto lakkasi heti. (Luuk 8:44).

Jeesus pysähtyy ja kysyy, kuka minuun koski. Hän katselee ympärilleen, mutta kukaan ei myönnä mitään. Pietari sanoo Jeesukselle: kyllähän sinä näet, että väkeä on vaikka kuinka paljon. Mitä sinä oikein tarkoitat? Monikin on sinua koskenut. Mutta Jeesus ei anna periksi vaan jatkaa: joku koski minuun. Minä tunsin, että minusta lähti voimaa. Nainen oli siinä aika lähellä, ja hän kuuli Jeesuksen ja Pietarin keskustelun. Nainen ymmärsi, että hänen tekonsa oli paljastunut. Vavisten ja peloissaan hän tulee ja heittäytyy Jeesuksen jalkojen juureen. Hän kertoo, miksi oli koskettanut Jeesusta. Nainen kertoi, kuinka hän oli sairastanut ja kuinka hän uskoi siihen, että jos saa koskea Jeesuksen viittaan, niin hän paranee. Sitten Jeesus puhuttelee naista: Uskosi on pelastanut sinut. Tai toisen käännösvaihtoehdon mukaan: Uskosi on parantanut sinut. Mene rauhassa! (Luuk. 8:48).

Aivan mullistava hetki tuolle naiselle. 12 vuotta hän oli sairastanut tautia, johon tiesi kuolevansa. Kaikki keinot oli kokeiltu, ja nyt hän pääsi kosketusetäisyydelle Jeesuksesta ja sai avun elämäänsä. Nyt hän sai avun, koki pelastuksen ja sai terveyden. Jeesus ei kulkenut hänen ohitseen.

Jairos

Jos pystyt sielusi silmin näkemään tuohon hetkeen, niin ajattele Jairosta. Jairos ei varmaan muuta nähnyt kuin kuolemaisillaan olevan tyttärensä. Jo silloin tytär teki kuolemaa, kun minä kotoani lähdin. Mikä mahtaa olla tilanne nyt? Melkoista myllerrystä Jairoksen sisällä käytiin. Eikö Jeesus näe, että nyt on tosi kyseessä? Jeesus, tyttäreni on kuolemaisillaan! Tuskin hän rohkeni Jeesusta näin puhutella, mutta jotakin tällaista hän varmaan ajatteli. Jeesus, voisitko unohtaa nuo toiset edes hetkeksi? Jeesus, tuo nainen on sairastanut jo 12 vuotta. Eikö hän joutaisi odottamaan tunnin tai päivän tai edes ensi viikkoon? Antaisi jo tuon asian olla. Miksi Jeesus vielä kyselee, kuka minuun koski? Emmekö jo voisi jatkaa matkaa? Tässä vain hämmennetään tämän saman asian kanssa. Aina vaan uusia ja uusia ihmisiä tulee, ja minun ainoa tyttäreni tekee kotona kuolemaa. Jairos ehkä kiirehti Jeesusta minkä uskalsi.

Viesti tuodaan

Niin aika kuluu niin pitkälle, että kun Jeesus vielä puhui tuolle juuri parantuneelle naiselle, niin Jairokselle tuodaan viesti: Hänen vielä puhuessaan tuotiin synagogan esimiehelle kotoa sana: Tyttäresi on kuollut. Älä enää vaivaa opettajaa. (Luuk 8:49).

Tytär kuolee

Nyt kaikki on turhaa. Joskus ajatukset kulkevat hyvin hitaasti. Tuo oli ehkä sellainen hetki, jolloin Jairoksen mielessä liikkui paljon asioita ja hyvin nopeasti. Näin tässä kävi. Tuonkin naisen piti tuohon tulla ja pysäyttää Jeesuksen matkanteko. Emme me ehtineet, syvä pettymys ja katkeria tunteita. Tuota naista autettiin, mutta minun tyttäreni kuoli. Miksi tämä meni näin? Toiveita, jotka valuivat hukkaan.

Varmasti olette kokeneet elämässä sen tilanteen, kun on toivoa jostakin asiasta. Toivo on aivan kuin käden ulottuvilla, ja sitä toivoa pidetään elossa. Asia ei ehkä näytä kovin todennäköiseltä, mutta vielä on toivoa, vaikkapa jonkun lähimmäisen sairastaessa. Vielä on toivoa, ja sitä me vaalimme ja haluamme pitää sen elossa. Toivo on pieni, mutta vielä haluamme pitää sen elossa. Ja sitten tulee se hetki, että toivo on mennyttä. Ehkäpä jonkun lähimmäisen kohdalla olette kokeneet sen. Jotakin tällaista Jairoksen ajatteli. Apu oli jo niin lähellä. Minä pääsin Jeesuksen luokse, ja hän lähti minun kotiini, mutta ei hän ehtinyt sinne saakka. Kulkiko Jeesus tänään minun ohitseni?

Sinä ja minä

Tämä on ehkä meillekin tuttu tilanne. Minä olen ainakin kokenut joskus jotakin tämän kaltaista. Odotamme Jumalan yliluonnollista ilmestymistä. Odotamme apua, oli se mitä tahansa elämän laajasta kirjosta. Odotamme Jumalan ilmestymistä parantajana tai pelastajana jonkun lähimmäisen elämässä tai Pyhällä Hengellä täyttäjänä. Odotamme apua talousasioissa tai ihmissuhdeasioissa. Rukoilemme sydämestämme Herraa. Etsimme, kolkutamme, anomme, pyydämme. Omistamme sen lupauksen, että kun pyydämme niin myös saamme. Mutta kun katselemme ympärillemme, näyttää siltä, että Jeesus auttaa muita. Minulle ei näytä olevan apua varattuna. Taas hän kulki minun ohitseni. Kyllä hän auttoi, mutta tälläkin kerralla hän auttoi jotakin toista. Oman odotuksen ja avuntarpeen keskellä on kipeää nähdä, kuinka Jeesus auttaa jotakin toista ihmistä. Vähän niin kuin puukkoa käännettäisiin haavassa vielä lisää. Tästä ovat esimerkiksi monet lapsettomuudesta kärsineet kertoneet. Aina kun joku ystävä alkoi odottamaan lasta, niin ei ollut tietoakaan siitä, että olisi osannut aidosti iloita ystävän kanssa. Kipeältä tuntui. Taas Jeesus kulki minun ohitseni. Kyllä hän on voimallinen auttaja, mutta ei minun kohdallani. Taas hän auttoi jotakin toista ja auttaa jälleen ensi viikolla.

Luulen, että teillä jokaisella on kokemuksia siitäkin, kun toinen kertoo, kuinka Herra ihmeellisesti auttoi. Mutta sisimmästä ei nousekaan aitoa iloa toisen puolesta. Se on ymmärrettävää, ihmisiä kun ollaan. Oma ahdistus ja tuska on niin  suuri, että ei pysty näkemään muuta kuin sen, että minä tarvitsen apua. Miksi Herra auttoi tuota eikä minua? Ajattelen, että näissä tilanteissa on kaksi vaihtoehtoa:

Voimme antaa katkeruudelle vallan elämässämme. Ohi kulkee Jeesus, jälleen kerran. Kyllä Jeesus auttaa, mutta niin usein hän tuntuu auttavan muita. Herra täytti Maijan Pyhällä Hengellä ja vielä paransi hänet. Maijan molemmat lapsetkin ovat uskossa. Minulta sen sijaan tuntuu aina olevan rahat lopussa, eikä ne terveysasiatkaan ole oikein kunnossa. Eikö Jeesus ymmärrä minua?

Kyllä me avun muillekin soisimme. Ymmärrämme, että Jumalan apu ei ole kiintiöity; että hänellä olisi varattuna meille yksi ihme vuodessa, kuukaudessa tai viikossa. Tai jos se apu menee jollekin toiselle, niin se on minulta pois. Ymmärrämme tämän, mutta kun oma tuska on niin suuri, se peittää toisten ihmisten avuntarpeet. Ei enää pysty näkemään muuta kuin sen että Herra, auta minua ja auta minua nyt. Mutta ei tunnu auttavan, ohi kulkee aina vain. On vaikea iloita Jumalan avusta jonkun toisen kohdalla. Ei nouse aitoa kiitosta siitä, että Herra auttoi Maijaa. Happamia ovat, niinhän sitä sanotaan! Tässä on vaarana kyynisyyden kasvaa sisimpäämme. Seuraavaksi kiellämme kokonaan uskon yliluonnollisen ulottuvuuden. Minäkin olen 20 vuotta saarnannut ja nyt Jumala käyttää tuota vuoden uskossa ollutta!

Toisaalta, kun näemme Jumalan auttavan muita, niin saisimmekin armon: Voisimme nähdä tilanteen siten, että kun Jumala auttaa lähimmäisiäni, se saisi synnyttää minunkin sydämessäni toivon. Onhan se paljon mukavampi perusvire elämässä, kun elää toivon vireessä eikä katkeruudessa. Mitäs se niiden kohdalla, jotka voivat minusta vähän kauemmaksi vetäytyä, eikä tarvitse kestää minua. Mutta entäs se oma perhe? Minä elän katkeruudessa ja kyynisyydessä, ja perhe joutuu elämään siinä minun rinnallani. Kunpa saisin sen armon, että voisin ammentaa toivoa siitä, mitä Jumala tekee toisille! Ei hän varmaankaan sitten kulje minunkaan ohitseni.

Elämäänsä katkeria

Näitä elämäänsä katkeria ihmisiä aina välillä kohtaa: Muilla menee kaikki aina hyvin, muilla on aina Jumalan siunaus, mutta minut on unohdettu, minulla ei ole mitään. Todellisuudessa asiat eivät aina ole näin, itsekin he sen tietävät. Jotakin tällaista Jairos joutui tuossa lyhyessä hetkessä käymään läpi: Minä ihan varta vasten lähdin sinne suuren väkijoukon keskelle. Synagogan esimiehenä menin Jeesuksen luokse, jota työtoverinikin ovat aina kahvitunnilla moittineet. Mainehan minulla on tässä jo mennyt. Mutta mitäpä en tekisi tyttäreni tähden. Jeesus jopa suostui lähtemään minun luokseni, mutta sitten hän hidasteli matkalla niin kauan, että tyttäreni kuoli.

Mutta…

Jairokselle siis tuli tämä sana: Tyttäresi on kuollut. Älä enää vaivaa opettajaa. (Luuk. 8:49). Mutta Raamattu sanoo: Mutta kun Jeesus kuuli tämän, hän sanoi esimiehelle: Älä pelkää. Usko, niin hän pelastuu. (Luuk 8:50). Jairoksen maailmassa kaikki oli sortunut, kun tuo suruviesti saapui. Hänen lähimmäistensä maailmassa kaikki oli sortunut. Mutta Jeesus sanoi: Älä pelkää. Usko, niin hän pelastuu.

Niin matkaa jatketaan Jairoksen kotiin. Perille saavuttuaan hän ei antanut kenenkään muun tulla mukanaan sisään kuin Pietarin, Johanneksen ja Jaakobin sekä tytön isän ja äidin. Kaikki itkivät ja valittivat tytön kuolemaa, mutta Jeesus sanoi: Älkää itkekö! Ei hän ole kuollut, hän nukkuu. He nauroivat hänelle, koska tiesivät, että tyttö oli kuollut. (Luuk 8: 51-53)

Ketkä nauroivat Jeesukselle? Pietari, Johannes, Jaakob ja tytön vanhemmat.
Muistatte vuosituhansia aikaisemmin, kuinka Saarakin nauroi. He nauroivat, koska eivät tienneet, mitä Herra voi tehdä. Jeesus sanoi, että tyttö nukkuu. Jumala ilmoitti Abrahamille: Ensi vuonna minä palaan sinun luoksesi tähän samaan aikaan, ja silloin on vaimollasi Saaralla poika. (1. Moos.18:10). Suunnilleen yhtä mahdotonta. Saarakin tuumaili mielessään: Voisiko näin kuihtuneessa naisessa vielä herätä halu? Miehenikin on jo käynyt vanhaksi. (1. Moos.18:12). Kovasti nauratti Saaraa.

Mutta Jeesus otti tyttöä kädestä ja sanoi kuuluvalla äänellä: Tyttö, nouse! Silloin henki palasi tyttöön. Hän nousi heti jalkeille, ja Jeesus käski antaa hänelle syötävää. (Luuk. 8:54-55). Hän, joka paransi 12 vuotta verenvuototautia sairastaneen naisen. Hän, joka herätti Jairoksen tyttären kuolleista. Hän, joka antoi Abrahamille ja Saaralle pojan. Hänellä on annettavaa vielä sinulle ja minullekin. Ei hän ole vielä kaikkea antanut, mitä hänellä on varattuna sinulle ja minulle. Otsikoin tämän puheen kysymyksellä, kulkeeko Jeesus minun ohitseni? Ei hän kulje minun, eikä hän kulje sinunkaan ohitsesi. Siitä ehtoollisateriakin meitä muistuttaa. Hän ei kulkenut meidän ohitsemme. Amen.

Kai Partti
Saarijärvellä 4.3.2012