Mahlulta maailman ääriin 14

Orvokki Ahonen | 11.1.2014 20.00

Matkani varrella lähetystyössä olen tavannut monia ystäviä, jotka juuri oikeaan aikaan ovat lohduttaneet ja auttaneet minua. Eräs tällainen henkilö on kiinalainen Honda-täti Nong Phaissa. Annoin hänelle tuon nimen, koska hänen pojallaan oli Honda-pyörien korjaamo. Honda-täti oli tullut uskoon nuorena ja hänellä oli vahva usko Jumalaan ja rukouksen voimaan.

Erään kerran minulle nousi korkea reumakuume ja jalat turposivat kovasti. Asuin silloin rukoushuoneen yläkerrassa, jonne noustiin hyvin jyrkkiä, rautaisia portaita pitkin (kuin laivan portaat). Honda-täti oli kuullut sairaudestani ja vaikka hänen oli vaikea liikkua, hän raahasi vadillisen viileää vettä yläkertaan ja tuli tervehtimään minua. Hän kasteli hitaasti pyyhkeen ja viilensi sillä kasvojani ja jalkojani (vanhempi ihminen ei yleensä tee niin nuoremmalle). Kyyneleet valuivat hänen poskilleen kun hän rukoili: "Herra Jumala, sinä näet tämän pienen sisaren. Hän on jättänyt äitinsä , sisaruksensa, ystävänsä ja kotimaansa ja tullut monen meren takaa auttamaan meitä. Herra, kosketa ja paranna hänet Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen." En tiedä, olenko koskaan ollut niin pyhällä paikalla ja niin suuren rakkauden ympäröimänä, kuin Honda-tädin rukoillessa. Aloin ymmärtää jotain Pyhän Hengen vaikuttamasta Jumalan rakkaudesta ja aidosta lähimmäisen rakkaudesta käytännössä. Se ei ollut vain pelkkiä sanoja, vaan tekoja ja uhrauksia.

Jumala osoitti meille rakkautensa lähettämällä Poikansa maailmaan ja Jeesuksen suuri rakkaus tuli ilmi Hänen kuollessaan ristillä meidän syntiemme tähden. Rakkauden apostoli Johannes kirjoittaa: "Siinä on rakkaus- ei siinä, että me rakastimme Jumalaa, vaan siinä, että hän rakasti meitä ja lähetti Pokansa meidän syntiemme sovitukseksi."

Kului vuosia ja ystävyytemme säilyi ja syveni. Honda-täti oli korkeasta iästään huolimatta innolla mukana Nong Phain seurakunnan ja kristillisten koulujen vaiheissa. Hän oli rohkaisija ja tukija. Olin lähdössä lomalle Suomeen ja Honda-täti köpötteli tapaamaan minua. Hän piti kauan kättäni omassaan ja salaa pujotti safiirisormuksensa sormeeni. Tietysti kieltäydyin ottamasta sitä, mutta vastalauseet eivät auttaneet ja niin sormus jäi minulle arvokkaana muistona ja osoituksena thaimaalaisten ystävien rakkaudesta, jota en ollut mitenkään ansainnut.

Vuoden 2012 lopulla vierailin Nong Phaissa. Honda-täti oli halvaantunut useita vuosia sitten ja kävimme häntä katsomassa. Puheesta ei saanut selvää, mutta hänen silmänsä kertoivat, että hän tunsi minut. Pitelin häntä kädestä ja nyt oli minun vuoroni rukoilla ja siunata häntä Jeesuksen nimessä. Hänen huulensa tapailivat tuota hänelle niin ominaista lausetta: "Khoop khun phra Tcao."
Kiitos Herralle. Miten riemullista on täällä vajavuuksien maassa jo tietää, että kerran saan laulaa Honda-tädin ja kaikkien thaimaalaisten uskovien kanssa Karitsan virttä ja kiittää Jumalaa hänen armostaan ja avustaan. "On siellä juhla voittajain ja päivä kestää ain. Kun vuosituhannen soi laulu pyhien, se alkusoitto vain."

 

Aiheet: Lähetystyö