Mikä on asenteemme?

Paavo Pitkänen | 12.1.2014 22.00

Olen tutkinut rukoillen Jumalan sanaa ja erityisesti sitä, mitä Jeesus teki ja miten hän toimi maan päällä ollessaan. Miksi tänä päivänä rakkaassa Suomen maassamme  ihmiset eivät käänny herkästi Jumalan puoleen eikä kovin paljoa tapahdu paranemisia? Epäusko on päässyt valtaan, emme usko Jumalan mahdollisuuksiin ja Jumalan pelko ja hänen kunnioituksensa asenteissamme ja arkielämässä on vähentynyt.

Matteuksen evankelimin mukaan (Matt. 13:58) Jeesus ei heidän epäuskonsa vuoksi tehnyt monia voimallisia tekoja. Opetuslapset eivät pystyneet parantamaan erään miehen poikaa, jolloin Jeesus nuhteli heitä epäuskon vuoksi (Matt. 15:17).

Jeesus nukkui myrskyävällä järvellä veneessä, jolloin opetuslapset hätääntyivät ja herättivät Jeesuksen. Jeesus joutui taas nuhtelemaan heitä pelkuruudesta. Jos olemme ottaneet Jeesuksen vastaan, saamme varmasti luottaa siihen, että emme huku vaan olemme turvassa, jos emme itse lähde hänen luotaan pois.

Olen monesti huomannut, että me uskovatkin katsomme itseemme kun pitäisi rukoilla jonkun ihmisen puolesta. Yritämme löytää itsestämme voimaa, jotta sairas paranisi, vaikka pitäisi katsoa ristille. Siellä Jeesus voitti synnyin ja sairauden vallan.

Meillä on  mieltymyksiä erilaisiin asioihin ja kaikkein rakkaimmat asiat ja harrastukset tahtovat aina olla päällimmäisenä meillä itse kullakin. Niille uhramme aikaamme ja varojamme eniten. Joillekin se on urheilu, matkailu, teatterit, alkoholi, työ ja ura, taloudellinen menestys, kunnia ja valta, oma mukavuus, metsästys ja kalastus, lemmikkieläimet, lenkkeily, televisio ym. lukemattomat muut asiat. Ne voivat viedä kaiken ajan niin, että elämään ei mahdu muuta kuin totutut kuviot. Vaikka näissä asioissa on monia hyviäkin harrastuksia, on elämässämme tärkeintä, että oppisimme tuntamaan Jumalan. Vaikka ottaisimme ensimmäiselle sijalle Jumalan sanan tutkimisen ja rukouksen, ei se estäisi muitakaan hyviä harrastuksia. Arvojärjestyksemme vain vaihtuisi.

Kaikka me tiedämme, että matkamme täällä kerran päättyy, ja sillon tekemillämme arvovalinnoilla on ratkaiseva merkitys. Sielunvihollinen on saanut monen petettyä sanomalla, että kyllähän sinä ehdit niitä hengellisiä asioita miettiä vielä myöhemminkin. Näin voi ajatella vielä 70-vuotiaskin, vaikka muisti ja kuulo ovat pian pettämässä niin että pian hän on niin huonossa kunnossa, ettei pysty vastaanottamaan hengellisiä asioita. Myöskään nuoruuteen ei voi turvata. Kuolema voi tulla silmänräpäyksessä.

Ajattelepa rakas sisar ja veli, voimmeko tehdä jotakin rakkaiden ihmisten puolesta. Pannaampa käsi sydämelle, onko asenteemme oikea. Varmasti asenne voikin olla oikea, varsinkin jos olemme joutuneet onnettomuuteen, sairastuneet tai olleet lähellä kuolemaa. Ainakin minä pääsin auto-onnettomuuden jälkeen lähemmäs Jumalaa hänen sanansa ja henkensä kautta. Arvojärjestykseni muuttui eikä enää ole uutiset tv:ssä tai lehdessä tärkeämpiä kuin Jumalan neuvot uuteen päivään lähdettäessä. Mikä on aamulla herätessämme tärkeintä minulle ja lähimmäisilleni? Vetääkö Jumalan rakkaus meitä pyytämään häneltä armoa, että voisimme koko päivän kulkea hänen johtatuksessaan ja heijastaa Jumalan rakkautta siellä missä kuljemme ja niille ketä tapaamme. Voi jospa muistaisimme tehdä kaikki ratkaisut Jumalan sanaa ja hänen tahtoansa kysyen. Sillä kun turva on Jumalassa, niin turvassa on paremmassa.

Monilla meilla on omaisia, lapsia ja lasten lapsia. Monet heistä lähtevät liikenteeseen, työpaikalle, kouluun. Emmekö toivoisi heille varjelusta ja menestystä niin työssä kuin koulussa. En tiedä sen parempaa perintöä lapsillemme, kuin minkä voimme vanhempina heille Jumalan siunauksena välittää. Jotta heille itselleenkin tulisi halu kysyä aina Jumalan neuvoa kaikissa elämän asioissa.