Mahlulta maailman ääriin 13

Orvokki Ahonen | 16.10.2013 22.00

Lähetystyötä ei voitaisi tehdä ilman rukousta ja rukousvastauksia. Jumalan apu tulee joskus viime hetkellä.

Kansalliset työtoverit olivat avainasemassa evankeliumin leviämisessä lähiympäristöön. He tunsivat kulttuurin, kansansa ajattelutavan ja pystyivät selvittämään ongelmatilanteita. Nuorten ja saarnaajien lähettäminen raamattukouluun oli yksi tärkeä osa lähetin tehtäväkenttää.

Muistan erään tilanteen työn alkuajoilta. Nong Phain seurakunnassa oli viisi nuorta , jotka halusivat raamattukurssille. Kurssit pidettiin lähellä Bangkokia, Moo Baan Sethakitissa. Näillä nuorilla ei ollut mitään mahdollisuutta kurssimaksuihin ja matkakustannuksiin , eikä pieni seurakunta pystynyt paljoa auttamaan. Nuoret rukoilivat innokkaasti asian puolesta ja odottivat Jumalan vastausta. Jossain vaiheessa lupasin, että he pääsevät kurssille, vaikka minulla ei ollut mitään tietoa, mistä varat tulisivat. Kurssin alkuun oli kolme päivää , mutta rahoja ei ollut vielä ilmaantunut. En ollut puhunut asiasta kenellekään ihmiselle. Kävin joka päivä postissa, mutta turhaan! Sitten tuli lauantai ja sunnuntaina nuorten piti matkustaa Bangkokiin. Posti oli auki myös lauantaina ja menin sinne suurin odotuksin. Ja siellä oli shekki vanhalta ystävältä Helsingistä. Mukana olleessa kirjeessä hän kertoi: " Menin Helsingissä hattukauppaan ja ajattelin ostaa uuden keväthatun. Kun olin sitä sovittamassa Pyhä Henki sanoi: Et sinä tarvitse uutta keväthattua nyt. Lähetä se raha Orvokki Ahoselle Nong Phaihin, siellä tarvitaan varoja juuri nyt." Ystäväni hämmästyi ensin, sillä emme olleet pitäneet aikoihin yhteyttä, eikä hän tiennyt rahapulastani mitään, mutta Jumala tiesi. Rahaa oli juuri se summa, jota nuo viisi nuorta tarvitsivat kurssia varten. Kerroin heille Jumalan uskollisuudesta ja oikeasta ajoituksesta. On turvallista tehdä työtä Taivaallisen työnantajan kanssa, joka tietää tarpeemme ja on Kaikkivaltias.