Mahlulta maailman ääriin 4

Orvokki Ahonen | 15.2.2012 4.00

Etiopiasta tuloni jälkeen moni asia lähetyskuvioissa oli aloitettava alusta. Etiopian aika oli kuitenkin ollut kohdallani tarpeellinen " korkean tason koulutus" tulevia vuosia ajatellen. Eräs lauluntekijä sanoo sattuvasti:" Mikään vaihe ei voi mennä hukkaan, kyyneleetkin puhkeavat kukkaan." Tärkeintä oli rukoillen kysellä, miten pitäisi edetä. Olin jo oppinut tuntemaan Herraani ja lähetystyön arkea sen verran, etten uskaltanut lähteä mihinkään suuntaan ilman Jumalan antamaa vihreää valoa. Lapin kuusi seurakuntaa ja kotiseurakuntani Rovaniemi olivat osallistuneet kannatusvastuuseen jo Etiopian vuosina, joten asia oli siltä osin selvä.

Sa Kääön leirisairaalaMonet Etiopian lähetit olivat vastanneet " Aasian kutsuun" ja Thaimaa alkoi selkiytyä minulle kohdemaaksi. Alun perin minun piti lähteä kokeneemman Lapin lähetin kanssa, mutta hänen lähtönsä peruuntui sillä kertaa ja niin matkustin yksin Bangkokiin lokakuussa 1979. Kielikoulun alkamista odotellessa lähdin auttamaan Thaimaan rajalla olevaan Kamputsean pakolaisten leiriin. Siellä olin erään kristillisen kansainvälisen järjestön kenttäsairaalassa, jossa hoidettiin hyvin sairaita ja nälkiintyneitä potilaita. Kamputsean sisällissota oli kestänyt yli 4 vuotta ja Sa Kääön kuoleman leirillä oli noin 120 000 ihmistä piikkilanka-aitojen sisällä täysin ulkomaisten järjestöjen avun varassa.

Minun oli nälkä -pakolaisleirin lapsiLeirin keskellä oli orpojen ja omaisistaan eroon joutuneiden lasten teltta, jonne veimme värikyniä ja leikkivälineitä. Lapset eivät osanneet piirtää muuta kuin hirvittäviä sotakuvia ampumisineen ja veritekoineen, koska he eivät olleet nähneet tavallista elämää. Tuo aika leirillä oli elämäni raskainta aikaa ja usein huokailin kuten Raamatun Martta:" Herra, jos sinä olisit ollut täällä, niin minun veljeni ei olisi kuollut." Minun oli vaikea ymmärtää, että tuon maan johtajat tuhosivat oman kansansa. Kamputseassa oli 5 miljoonaa asukasta, joista menehtyi yli 2 miljoonaa ja jäljelle jääneet kärsivät monista sodan aiheuttamista traumoista.

Kaiken kauheuden keskellä Jumalakin toimi! Leirikirkko täyttyi kuulijoista monta kertaa päivässä ja Raamattuja ja hengellistä kirjallisuutta lähetettiin riisisäkkien mukana sisämaahan. Kamputseassa ollut amerikkalainen lähettiperhe sai olla todistamassa satojen ihmisten kääntymistä Jumalan puoleen. Hätä ja ahdistus ajoi ihmisiä etsimään Jeesusta pelastajanaan ja iankaikkisen toivon antajana.

Budhalaisuus näkyy kaikkialla ThaimaassaTammikuussa 1980 alkoi kielikoulu. Bangkok oli meluisa ja saasteinen suurkaupunki, jossa elämä sykki 24 tuntia vuorokaudessa. Asuin alussa Suomen Lähetysseuran lähetin luona ja kuuntelin innolla , miten suurkaupungissa tavoitetaan ihmisiä evankeliumilla. Buddhalaisuus näkyi ja kuului kaikkialla. Komeita temppeleitä oli joka puolella ja keltaisiin kaapuihin puetut munkit aamukierroksellaan kuuluivat katukuvaan. Jokaisen talon edessä oli " henkien talo", johon naiset veivät uhriksi riisiä ja hedelmiä ja polttivat suitsukkeita. Uudesta tulijasta tuntui, kuin koko maa olisi kyllästetty epäjumalilla ja pimeyden voimilla. Tunsin usein itseni hyvin pieneksi ja kykenemättömäksi ajatellessani tulevaa tehtävääni Thaimaassa. Eräänä yönä näin yötaivaalla yhden tähden. Se tuntui tuovan lohduttavan sanoman Jumalalta:" Älä pelkää, lapseni. Isä on valveilla ja pitää kaikesta huolen. Seuraa vain Minua." Monta kertaa Thaimaan vuosinani sain todeta, että minun varjelijani ei todella torku eikä nuku.

Ja matka jatkuu...

Orvokki Ahonen 

 

Aiheet: Lähetystyö